Veera
Veera on mökillä kirjoitettu tarina, joka kertoo nuoren Veeran elämän viimeisistä minuuteista.
------
Veeran suklaanruskeat, olkapäille ulottuvat hiukset liehuivat tuulessa hänen kävellessä kohti sillan kaidetta. Jokainen askel oli tarkkaan harkittu, ja kaide lähestyi askeleiden myötä. Veera ei tahtonut enään elää. Hän halusi kuolla, etsiä Elisabeth. Veera ajatteli kuoleman takaavan siihen mahdollisuuden. Elisabeth oli ollut Veeran paras, ja ainoa ystävä. Olkapää, jota vasten itkeä, jolle kertoa murheet. Veera ei pärjännyt enään, ei ilman Elisabethia. Tasan kaksi vuotta sitten, marraskuussa, Elisabeth oli jäänyt auton alle ja loukkaantunut pahasti. Tottakai Veera oli surrut ainoan ystävänsä puolesta, ja toivonut tämän paranevan. Mutta Elisabeth ei ollut parantunut, vaan kuihtunut hitaasti pois. Kuollut. Silloin Veera oli teljennyt itsensä huoneeseensa ja ollut syömättä mitään. Lopulta Veeralla oli todettu anoreksia, ja kiidätetty hoitoon. Onnistuneen hoidon jälkeen Veera oli yrittänyt itsemurhaa, mutta aina hänet saatiin jotenkin pelastettua. Veeran elämä oli ollut yhtä helvettiä. Äitipuoli vihasi Veeraa, ja Elisabeth oli kuollut. Elisabeth, joka oli ollut Veeran ainoa syy elää. Mutta kun Elisabethia ei enään ollut, oli sama kuolla.

Nyt oli marraskuu. Hyinen vesi kimmelsi alhaalla keljussa täysikuun valossa. Kuu heijastui veden pintaan. Veera näki sen, vaikka olikin seitsemän metriä vedenpinnan yläpuolella. Tyttö nousi kaiteelle seisomaan. Vesi näytti entistäkin karmivammalta, mutta Veera oli päätöksensä tehnyt. Hän ei saisi mielenrauhaa, jos jänistäisi. Ei nyt. Jos hän tuonne hyppäisi, paluuta ei olisi. Hän ei enään koskaan tuntisi auringon lämpöä ihollaan, tuulen tuiverusta hiuksissa. Hän ei koskaan perustaisi perhettä, ja menisi onnellisena naimisiin. Olisikohan tämä sittenkään kannattavaa? Ei, Veera ei aikonut horjua päätöksessään. Tumma, jäinen marraskuun vesi veti Veeraa puoleensa. Veera hyppäsi.

Veeran koko elämä kieppui tytön mielessä valokuvina. Kolme vuotias pikku-Veera hiekkarannalla isosiskonsa Millan kanssa hiekkalinnoja tekemässä. Seitsemän vuotiaan Veeran syntymäpäiväjuhlat. Juhlissa oli ollut kaikki luokan tytöt; silloin Veeraa ei oltu vielä syrjitty. Viimeinen kuva oli otettu kaksi vuotta sitten kesäkuussa. Veera ja Elisabeth istuivat uimarannalla laiturin nokassa huljutellen varpaitaan lämpimässä vedessä. He nauroivat kameralle tietämättä mitään tulevasta. Pian kuvan jälkeen luokan komein poika, Peter, tulisi ja tönäisisi tytöt veteen. Elisabeth vetäisi Peterin perässään, ja he kolme nauraisivat ja peuhaisivat yhdessä vedessä. Peter oli silloin ihastunut Elisabethiin, luokan kaunottareen. He olisivatkin olleet hyvä pari. Nyt kylmyys valtasi Veeran kehon. Sitten kaikki mustui. Lopullisesti.